Käyttökokemuksia Bosch Indego 400 Connect robottiruohonleikkurista

KOHDE 2 / Indego 700 M+ -käyttökokemuksia

ROBOTTIRUOHONLEIKKURI TESTISSÄ

Omakotitalon etu- ja takapihalla on nurmialuetta yhteensä noin 500 m². Seuraa, miten robottileikkuri kohteessa toimii.

Taas muutama viikko kokemuksia rikkaampi

KESÄKUU 2020

Paljon tapahtunut ja paljon tullut oppia lisää. Robottiruohonleikkuri, joka meidän perheessä nimettiin Niklakseksi eli lyhyesti vain Nicce, on ahkeroinut nyt jo aika monena päivänä.

Robottiruohonleikkuri on ahkeroinut nyt muutaman viikon ja leikkuujälki on erinomaista.

Toimivuus ja jälki

Jälki edelleen pikkuiseksi leikkuriksi ällistyttävän hyvää, emme voi muuta kuin ihmetellä. Toimivuuden kanssa meillä ei ole ollut mitään ongelmia, tässä kuitenkin muutamia ongelmatilanteita.

Nicce on nostettu takaisin johdon päälle tai kannettu takaisin telakkaan, kun se ajautui liian syvälle raja-aitaan, eikä päässyt takaisin. Muutaman se kerran jumittui vuorimäntyjen muoviseen rajausreunukseen. Tulkitsin nämä ongelmatilanteet siten, että olin asentanut johdon liian lähelle aitaa tai liian lähelle tuota rajareunusta.

Tutustu Indegon LogiCut-navigointijärjestelmään

Muutamia huomioita asennuksen suhteen, joilla vaikutusta selkeästi toimivuuteen

Rajauskaapelin asennus vaikuttaa paljon lopputulokseen, koska sen mukaan määritellään leikkuualue ja miten leikkuri liikkuu. Meillä oli haastetta miettiä todellisia etäisyyksiä eli kuinka lähelle reunakivetystä tai puuterassia johdon voisi asentaa. Kun johdon etäisyys reunakivestä on 20 cm jää reunakivetyksen viereen leikkaamaton kaistale.

Tämä täytyy jossain vaiheessa korjata ja siirtää johto 5 cm etäisyydelle reunakivestä. Näin voi tehdä, koska reunakivi meillä on samassa tasossa nurmikon kanssa. Terassin kanssa jätän johdon 20 cm päähän ja siistin tuon kaistaleen trimmerillä.

Meillä on vielä jonkin verran pientä puuhastelua pihassa, joten emme voineet asentaa johtoa maan alle. En tosin usko, että se on tarpeenkaan, koska johto maastoutuu ruohikkoon todella hyvin.

Meillä ruohikon pohja ei todellakaan ole tasainen, joten joissain kohdin oli pakko yrittää kaivaa johtoa hieman maahan. Laajensin myös leikkuualuetta ensimmäisestä 330 neliön alueesta 400 neliöön, joten jouduin jatkamaan asennusjohtoa pari kertaa. Onneksi johdon jatko on yksinkertaista käytättämällä mukana tullutta liitintä.

Puuterassin reunaan jäävä leikkaamaton alue hoituu trimmerillä.

Bosch Smart Gardening-sovellus ja sen käyttö

Latasin myös Bosch Smart Gardening -sovelluksen jo melko alussa ja sen kanssa tullut leikittyä. Alussa annoimme leikkurin leikata käyttäen SmartMoving toimintoa. Automaattitoiminnolla huomasin, että yrittäessäni avata sovelluksessa kalenteria koko sovellus kaatui. Kun kävin muuttamassa kalenteriasetukset suoraan leikkurista ”manuaaliseksi” alkoi myös sovelluksen kalenteritoiminto toimia.

Halusin hallita leikkuuaikoja, koska en ollut varma, kuinka ”Nicce” älykkyydessään huomioisi auringonpaisteen ja kuumuuden. Ohjelmoin alkuun leikkaukset muutaman päivän välein klo 17-23.30. Ajattelimme, että iltaleikkaus olisi nurmikolle parempi kuin leikkaus päivällä auringonpaisteessa. Sen lisäksi olen kokeillut, miten tuo leikkuun käynnistäminen sovelluksella toimii. Lisäksi olen käskenyt Nicen takaisin telakkaan puolen yön maissa.

Aion kuitenkin palata tuohon SmartMowing toimintaan ja katsoa kuinka hyvin se älykkyys oikein toimii varsinkin, kun on luvattu todella kuivaa ja aurinkoista. IFTT-toiminnallisuus ja muu älykkyys on vielä selvittämättä. Sovelluksen kautta ei kuitenkaan voi ihmeitä tehdä kalenterin, käynnistyksen ja takaisinkutsun lisäksi. Pääasia kuitenkin on, että Nicce leikkaa ahkerasti (tarvittaessa vaikka joka ilta) nurmikkomme kun minä istun sisällä pois itikoiden ja mäkäröiden keskeltä ja katselen kun nurmikko siistiytyy.

Lue myös käyttökokemuksia muista kohteista

 

ANNA ARVOSTELUSI RAPORTILLE

4/5 (2)

Robottiruohonleikkuri pitää huolen nurmikostasi ja sinä voit nauttia vapaa-ajastasi. Kaunis ja tasainen leikkuujälki ilman nurmivaurioita. Lue lisää

Indego 700 M+ huolehtii pihastasi itsenäisesti alueen koon, mietymyksiesi ja paikallisten sääolosuhteiden mukaisesti. Tutustu

Indego mahdollistaa jopa pienten alueiden, kuten kalusteiden alle jäävien kohtien leikkuun ja leikkaa jopa 27 % kallistuksessa. Tutustu

Pin It on Pinterest

Share This